tiistai 24. helmikuuta 2015

Kevään värit

Punaista punaista punaista ja vielä vähän lisää punaista.

Keväisin tahdon aina hirveästi värejä. Vaatteisiin, meikkeihin, hiuksiin (!) ja niin edelleen. Tällä kertaa päätin hetken mielijohteesta aloittaa hiuksista. Se oli joskus öisillä pikkutunneilla kun ilmoitin Saanalle että en jaksa enää tummia värittömiä hiuksiani, vaan tahdon jotain eloa. Seuraavana aamuna hiusvärihyllyn edessä käteen jäi suunniteltua punaisempi väri, koska miksipäs ei? 





Kaksi vaalennusta ja väri myöhemmin, tunsin itseni Jessica Rabbitiksi, joten voisin sanoa että onnistuttiin. Ehkä edes hetken viihdyn tämän värisissä merenneitohiuksissa. Todennäköisesti jossain vaiheessa palaan hieman maanläheisempään punertavaan, mutta nautin näistä nyt kun ne ovat räiskyvän punaiset ja kauniisti latvoihin tummenevat.

Lomailevan elämä on tähän asti koostunut syömisestä, netflixistä, Oscareista (joiden pukuloistoa on ehkä analysoitava jossain vaiheessa) ja Oscareiden jälkeen nukkumiseen käytetystä unipäivästä (se on ihan okei nukkua seitsemän tunnin päikkärit)
Tänään uskaltauduin jo ihmisten ilmoille täältä pesäkolostani ja koko perhe otti suunnan Pyynikin näkötornille. En ollut ikinä käynyt siellä, mutta nyt ainakin paikka jäi mieleen (lähinnä taivaallisen munkin takia).





Toivoisin edes vähän aurinkoa.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Lomalomaloma

Vihdoinkin!
Yhdeksän päivää pelkkää lötväilyä edessä. Voiko parempaa toivoa? Eipä oikeastaan. Vielä kun aurinko aurinko paistaisi, kaikki olisi täydellistä. Kuppi kahvia kelpaisi myös. 

Tässä päivässä kivaa on myös, että ihanat ystävät tulevat katsomaan näytöstä <3 tuitui.





Tukka laittamatta, säälittävä nuttura käsiin hajoamassa, reittä pitkin kiipeää silmäpako ja kaapin perukoilta vedetty vuosia vanha lerppaneule (joka sekin reikiä täynnä). Siinä on asu jo henkisesti lomalla olevalle väsyneelle lukiolaiselle. Huulipuna sentään saa edes vähän näyttämään siltä, että vielä roikun kiinni elämässä. Nyt voin huokaista, vaihtaa meikit 60-luvulle, hypätä näyttämölle ja unohtaa oman elämän hetkeksi. Huippua!

Ihanaa lomanalkua kaikille sieluntovereille ja niille, joiden loma vetelee viimeisiään kovin paljon tsemppiä arkeen palaamiseen.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Paint It Red

Kävelin neljän jälkeen mummille ja vaarille auringon paisteen seuratessa olan takana. Hurja kuvitella, että vielä muutama viikko sitten neljältä olisi jo hämärtänyt. Taisin hymyillä koko matkan, sillä monet vastaantulijat katsoivat hämillään eivätkä olleet varmoja pitikö hymyillä takaisin vai ei. Moni ei hymyillyt.

Kirpakka pakkaskeli oli kaunis, mutta tiet olivat paikka paikoin niin jäisiä, että piti edetä luistelumenetelmällä. Pakkasilma sai myös nenän vuotamaan, mutta hymy vain levisi kasvoilla kun vedin esiin taskusta Tigerista ostetut super somat nenäliinat. Se, joka keksi painaa nessuihin söpöjä pin up -tyttöjä ansaitsee kädenpuristuksen.



Olin tänään itsekin vähän pin up tunnelmissa pukeutumiseni kanssa (vaikka se minun kohdalla aika tavanomaista onkin). Unohdan aina kuinka paljon tykkään noista vanhoista Leviksistäni. Ne istuvat kuin mittatilaustyönä tehdyt ja ovat mukavaa vaihtelua nykyajan nihkeille stretch-pillifarkuille. 







Olen usein kovin laiska käyttämään asusteita, mutta nyt olen yrittänyt kunnostautua. Vintage-tyylisten asustevarantojeni pikkuhiljaa kasvaessa, on mukava lisäillä pukeutumiseen pieniä yksityiskohtia. Tänään aamulla laatikoita kaivellessani käteen osuivat nuo mummin vanhojen silmälasien kehykset ja totesin niiden näyttävän kovin kivalta kasvoillani. Ne pääsevät todennäköisesti vakiasusteiden joukkoon.

Enää puolet viikosta jäljellä. Aina se viikonloppu (ja nyt myös lomalomaloma!!) lopulta tulee. Minun suusta kuule usein: 'Joko nyt on perjantai, mihin koko viikko hävisi?' Ehkä ajantajussani on jotain vikaa. Päivät ovat päässäni yhtä sekasotkua ja minulle on oikeastaan samantekevää onko torstai vai maanantai. Koitan elää hetkessä, miettimättä ajankulkua sen enempää. Silloin on helpompi nauttia niistä pienistä jutuista jotka arjessa ilostuttavat.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tiistai

Tiistait tuntuvat aina monta tuntia pidemmiltä kuin muut päivät.
Se johtaa väsymykseen ja väsymys johtaa mustavalkoisiin asukuviin, joissa näytän teille hammashymyn, joka on väännetty kasvoille viimeisin voimin ennen sängyn pehmeyteen uppoamista. Tämä tiistai on pitkä, mutta silti parempi kuin jotkut tiistait. 







Ostin tuon Wednesday Addamsia henkivän söpön mekon Espanjan matkalta Primarkista. Vaikka reissusta on jo pitkä aika, tahdon jakaa sen teidän kanssa. Lupaan lupaan lupaan että heti kun saan kuvat järjestykseen, avaan teille ikkunan Torreviejan lämpöön. Lämpöä tässä kaivataankin, olen luita ja ytimiä myöten riittävän kylmissäni vaipuakseni horrokseen.
Hiuskoristeen puolestaan sain mummilta tuliaisiksi kun hän palasi noin kuukausi sitten Thaimaasta. Se on paitsi kaunis, sen alle on helppoa piilottaa eilisen takkuiset kiharat, joita en jaksanut aamulla edes harjata. 

Enää muutama päivä hiihtolomaan. En ole varmasti ainoa, joka kaipaa jo hitaita aamuja pilvien välistä pilkistelevä aurinko seuranaan. Enää muutama päivä. Yksi, kaksi, kolme.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Melkein kuin uusi

Näin tänään auringon.
Se oli jo kolmas kerta viikon sisällä. Sisällä heräsi tunne, että pitää kirjoittaa. Olen kuitenkin jo pitkään ollut sitä mieltä, että blogi on päässyt turhan pölyiseksi ja minua inhotti ajatus vanhoista typeristä teksteistä.

Kevät on uusien alkujen aikaa, joten päätin tämänkin asian saralta aloittaa puhtaalta pöydältä. Kulutin puoli tuntia poistaen joka ikisen vanhan tekstin. Tuntuu jännittävältä. Osa menneisyyttä pyyhkiytyi pois. Päätin myös, että en pahoittele jos vietän joskus aikoja kirjoittamatta, elämässä on tärkeitä hetkiä jotka pitää kokea, eikä välttämättä heti arkistoida.

Ajattelin myös päivittää ulkoasun hieman tuoreempaan. Nykyisen bannerin kuvat ovat muistaakseni vuodelta 2012. Kasvua on tapahtunut huomattavasti ja nykyään kuvat pistävät vaan nauramaan entiselle hupsulle minälleni. Hupsu olen edelleen, mutta ehkä erilailla. En enää kuvittele tietäväni kaikesta kaikkea, vaan hyväksyn että en tiedä.

                          

Aion jatkossakin itsekkäästi täyttää blogin kasvoillani ja turhilla kertomuksilla päivistäni, joina ei oikeastaan tapahdu mitään. Tykkään tarinoida, vaikka aina ei olisikaan asiaa. En ole ihan vielä päättänyt kirjoitanko suomeksi vai englanniksi vai keksinkö ihan oman kielen, mutta nyt tuntui oikealta käyttää ihan ikiomaa äidinkieltä. Joskus kielikylpy ihan vain kotimaisesti virkistää.

Päivien pidetessä hymy ihmisten kasvoilla viipyy kauemmin ja tarttuu myös minuun. Näinä kevään ensimmäisinä päivinä hymyilyttää.